Osaammeko olla nälkäisten ja viljelijöiden kavereita? – Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ruoka

Kirjoittanut Päivi Mattila
16.11.2010

Syöminen pitää meitä hengissä ja tuottaa elämän suuria nautintoja. Lisäksi ruoka on merkittävä yhteiskunnallinen asia. Päivällisemme on monin tavoin osa valtakamppailuja.

{mosimage}

Muutkin kuin kasvissyöjät kritisoivat teollista lihantuotantoa. Kansainvälinen pienviljelijöiden yhteenliittymä Via Campesina ja vegaanit kulkivat yhtä jalkaa mielenosoituksessa lihateollisuutta vastaan Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikaan joulukuussa 2009. Iskulauseissa vaadittiin rehusoijaplantaasien loppua.

Mutta kulkevatko vegaanitkaan aina pienviljelijöiden rinnalla? Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden miettiminen ei saa pysähtyä valintaan sianpuolikkaan ja vegesapuskan välillä. Kaupan rakenteiden epätasa-arvoisuus johtaa yleisesti rakenteelliseen väkivaltaan luontoa, eläimiä ja tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan. Meillä on vastuu muuttaa tilannetta ja me voimme tehdä sen, yhdessä. Minkälaista reilu ja solidaarinen kasvisruokakulttuuri olisi ja missä sen ituja on näkyvissä?

1. Globalisaatiotrendi synnyttää vientipeltoja
2. Siat ja kanat syövät, ihmiset eivät? Esimerkkinä soijarehu
3. Tekeekö härkäpapurehu lihantuotannosta ongelmatonta?
4. Kalastus johtaa konflikteihin
5. Minkälaiset ovat kasviswokin kasvot?
6. Nostaako Reilu kauppa köyhät ulos köyhyydestään?
7. Pelloilla ei juhlita lännessäkään
8. Raha ratkaisee, mutta ei kuluttajan kukkaro
9. Kulttuuriset muutosliikkeet. Reclaim the fields!

Tarkennukset ja keskeisimmät lähteet
 

1. Globalisaatiotrendi synnyttää vientipeltoja

 Me suomalaiset paistattelemme yltäkylläisyydessä. Maailmassa vallitseva ruokajärjestelmä näyttäytyy meille täysinä marketin hyllyinä, kävipä ostoksilla Siwassa tai Stockmannin ruokaosastolla. Kuluttajille on tarjolla liki mitä vain pallon ympäri, vuoden jokaisena päivänä. Ruoan alkuperä on yleensä hyvin pitkälti arvoitus. Lihan yhteys ainutkertaiseen eläinyksilöön ja sen syömään rehukasaan jää piiloon, kuten jäävät piiloon appelsiinien poimijoiden työolot tai sitrusten vaatimat vesimäärät.

{mosimage}

 Hämärän peitossa on myös, mikä yhteys meidän yltäkylläisyydellämme on ihmiskunnan niihin jäseniin, jotka eivät systemaattisesti saa tarpeeksi syödäkseen. Ruokaa tuotetaan maailmassa niin paljon, että tasaisesti jaettuna se riittäisi ruokkimaan jokaisen ihmisen kukkuralautasin. Silti juuri nyt nälkäisiä ihmisiä on maailmassa enemmän kuin koskaan, peräti yli miljardi. Moni haluaisi ajatella, että köyhyys ja kurjuus ovat köyhien itsensä (tai vaikkapa kunkin valtion) omaa syytä. Nälkää aiheuttavat kuitenkin paitsi valtasuhteiden paikalliset, esimerkiksi sukupuoleen liittyvät hierarkiat, myös maailmankaupan rakenteet. (1)

Maatalous on voimakkaammin kuin ikinä ennen alistettu osaksi globaaleja markkinoita. Sen sijaan, että tuotettaisiin ensisijassa paikalliseen käyttöön ja myytäisiin lähinnä ylijäämä oman kotiseudun ulkopuolelle, vallitsevana trendinä on viennin korostaminen ja pientuotannon alasajo. Suurtilojen monokulttuurit tuottavat ruokaa, rehua ja polttoaineita ensisijassa ulkopuolisia markkinoita varten, joko vientiin ulkomaille tai valtioiden kaupunkikeskuksiin. Maaseuduilla on kilometritolkulla esimerkiksi soijaa sekä sokeriruokoa ja hehtaareittain, tai ainakin kasvihuoneittain, tomaatteja. Perinteisesti Etelän maista tuotiin länsimaiden elintarvikemarkkinoille lähinnä nautintoaineita (kahvia ym.), mutta nykyisin myös vaikkapa ruusuja ja parsakaalia.

{mosimage}

Perinteisesti Etelän maista tuotiin länsimaiden markkinoille lähinnä nautintoaineita (kahvia ym.), mutta nykyisin myös vaikkapa ruusuja ja parsakaalia. Suuntaus on suuryhtiöiden ja rikkaiden länsimaiden (osin myös köyhien maiden) taloudellisten sekä poliittisten eliittien siunaama. Yhtiöille kyse on bisneksestä, mutta uusliberalismin omaksuneet taloustieteilijät ja poliitikot väittävät lisäksi, että omavaraisuus on vanhanaikaista – vasta erikoistuminen suuren luokan vientiviljelyyn tuottaa edistystä ja vähentää köyhyyttä. Elintarvikkeiden maailmankaupan esitaistelijoita ovat Maailman kauppajärjestö WTO, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki. Ne vaativat tuontielintarvikkeille vapaata pääsyä markkinoille ja kansallisten maatalouden tukijärjestelmien lakkauttamista. (2)

 2. Siat ja kanat syövät, ihmiset eivät? Esimerkkinä soijarehu

 Aihe on edelleen miltei tabu, mutta on kuitenkin välttämätöntä puhua myös lihankulutuksesta, jos tarkoituksena on edistää globaalia sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Lihaa, maitotuotteita ja kananmunia painottava ruokavalio ei ole ihmisten yksityisasia. On samantekevää, kummalta puolelta näkkärinsä voitelee, mutta eläinkunnan tuotteiden aikaan saamiseen haalitut resurssit ovat kiistatta jossain muilta pois. Rajallisella planeetalla resurssit ovat rajalliset.

{mosimage}

Jokainen ekologian oppikirjakin toteaa nykyään, että eläinten kasvatus tuhlaa energiaa moninkertaisesti siihen nähden, että kasvit käytettäisiin suoraan ihmisravinnoksi. Esimerkiksi sika tarvitsee lihoakseen kilon noin 4 kg viljaa ja soijaa. Jos syö sekaruoan sijaan kasvisruokaa, tarvitaan ruoan tuottamiseen viljelypinta-alaa Suomessa ja ulkomailla yhteensä noin puolet vähemmän.

{mosimage}

 Tutkimusmatka eläimille syötettävän valkuaisen lähteille osoittaa konkreettisesti, että liha ruokkii pientä ja valikoitua määrää ihmisiä. Soijaa tuotiin Suomeen esimerkiksi vuonna 2005 liki 200 miljoonaa kiloa, pääasiassa rehuksi. Pavun alkuperä oli hyvin suureksi osaksi Etelä-Amerikka. Alueen velkaantuneet valtiot ovat tukeneet soijantuotantoa viime vuosikymmeninä muun muassa IMF:n ja Maailmanpankin painostuksen vuoksi. Viennin sekä valtion laajuudessa mitattavan bkt:n kasvukaan eivät korreloi yleisen hyvinvoinnin kanssa. (3)

 Soijan viljely työllistää huomattavasti vähemmän kuin sen syrjäyttämä ruoantuotanto. Rehusoijabuumin myötä työttömyys onkin noussut pilviin muun muassa Argentiinan ja Brasilian maaseutualueilla. Maanomistus on Latinalaisen Amerikan maissa hyvin keskittynyttä, joten työllistymismahdollisuudet ovat heikot. Työttömillä ei ole juuri muuta tulevaisuuden vaihtoehtoa kuin pakkomuuttaa kaupunkien slummeihin. Isot soijanviljelijät ovat myös painostaneet vähiä itsenäisiä pienviljelijöitä pois tiloiltaan, ja maalaisten oikeuksia ajavien ihmisten kimppuun on hyökätty väkivaltaa käyttäen. (4) Kyse ei ole vain viljelijöistä ja maatyöläisistä. Iso poismuuttoliike rapauttaa koko yhteisön: lähtöpassit tulevat maaseudulla palveluammatteja harjoittaville kampaajille ja kauppiaillekin.

 Köyhtyminen ja viljelyn yksipuolistuminen lisäävät aliravitsemusta. Argentiina oli maailman suurimpia ja monipuolisimpia ruoantuottajamaita, mutta soijan astuttua näyttämölle maissin, maidon, riisin, perunoiden ja linssien tuotanto on romahtanut. Maan on nyt pakko tuoda ulkomailta peruselintarvikkeita. Ne maksavat enemmän kuin aiempi kotimainen tuotanto, joten köyhien kasvanut joukko syö vähemmän kuin ennen.

 

 3. Tekeekö härkäpapurehu lihantuotannosta ongelmatonta?

{mosimage}

 Viime aikoina on puhuttu siitä, että forssalainen sika voitaisiin tulevaisuudessa ehkä sittenkin ruokkia soijan sijaan kotimaisilla palkokasveilla, kuten härkäpavulla. Meillä tämä voi teoriassa onnistuakin, mutta yleisesti ottaen lihantuotannon ja -syönnin vähentäminen on väistämätön vaatimus. Jos esimerkiksi saksalaiset haluaisivat ruokkia tuotantoeläimensä pelkästään saksalaisella rehulla, tulisi rehunviljelyyn uhrata noin 1/3 maan pinta-alasta. (5)

 On syytä todeta, ettei globaalin Etelän kuormittaminen kuitenkaan ole hiljattaisen globaalisaation aloittamaa. Kaupallinen eläinbisnes on ollut syntymästään saakka kolonialistista: riippuvaista muualta ryöstetyistä halvoista ja helpoista tuotantopanoksista. 1900-luvun alussa, kauan ennen soijarehuja, suomalaisille maitotiloille tuotiin siirtomaatavarana rehuksi pähkinöitä. (6)

 Huomiotta ei voi jättää eläintuotannon ja yleisesti teollisen maatalouden suurta fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Maaöljypohjainen maatalous ei ehkä meillä liity ihan suoraan Irakin pommituksiin, mutta Länsi-Siperian saastuttamiseen ainakin. Eläinbisnes on merkittävä syyllinen ilmastonmuutokseen. Maailmanlaajuinen eläintuotanto tuottaa kasvihuonekaasupäästöistä YK:n laskelman mukaan 18 %, eli enemmän kuin liikenne, eivätkä ilmastokriisin seuraukset jakaudu oikeudenmukaisesti.

{mosimage}

 Katastrofiin vähiten syylliset trooppisten maiden asukkaat tulevat eniten kärsimään ilmaston järkkymisestä. Kuivuus, aavikoituminen ja tulvat yleistyvät, mikä syventää maatalousvaltaisten ns. kehitysmaiden köyhyyttä. Ei ole liioittelua sanoa, että meillä vallitseva ylikuluttava kulttuuri – ja ruokakulttuuri sen yhtenä osasena – on matalaintensiivistä sotaa näitä ihmisiä vastaan. Tässä sodassa kuolee ihmisiä: esimerkiksi ilmasto-olojen äärevöitymisen vuoksi jo nyt kolmannesmiljoona ihmistä menehtyy vuosittain ennenaikaisesti. (7)

 

 4. Kalastus johtaa konflikteihin

{mosimage}

 Ongelmana ei ole vain rehuntuotanto, sillä epäkohtia liittyy myös villieläinten käyttöön ihmisten ja lemmikkien ruokana. Valtamediassa kerrotaan säännöllisin väliajoin, että kalakantoja verotetaan nykyisin aivan liikaa. Hieman on alettu puhua myös siitä, kuinka paljon dieseliä meriä imuroivilla kalasaluksilla palaa.

 Melko harvoin puhutaan siitä, että monet pienkalastajat perheineen menettävät elantonsa teollisen ylikalastuksen vuoksi. Kalavalkuainen on rannikkojen asukkaille tärkeä proteiinilähde, joten heidän ruokaturvansa heikkenee vakavasti verkkojen jäädessä tyhjiksi. Länsimaiden kalastuslaivastot eivät jätä yhtäkään hyvää kala-apajaa käyttämättä.

{mosimage}

EU-maiden kalastuslaivastot liikkuvat häikäilemättä esimerkiksi Länsi-Afrikan rannikon tuntumassa. EU:n pyynnistä maksamat korvaukset ovat riittämättömiä kompensoimaan aiheutettua haittaa, eivätkä valtioille maksetut rahat varsinkaan päädy elantonsa menettäneiden kalastajien hyväksi. Kun somalialaiset kalastajat nousivat epätoivoiseen vastarintaan merirosvoiksi ryhtymällä,  länsimaat lähettivät paikalle NATO:n sotalaivastoa sen sijaan, että olisivat vähentäneet kalastusta. (8.) (Eläinoikeusajattelun kannalta kalastus on toki sinälläänkin eettisesti ongelmallista.)

 

5. Minkälaiset ovat kasviswokin kasvot?

 Jos harva on tietoinen sianlihan yhteydestä gm-soijaan ja muun muassa Argentiinan nälkäisiin, niin yhtä vähän ymmärretään arkisten kidneypapujen, taco-kastikkeiden, mustapippurien, cashewpähkinöiden ja sokerin alkuperästä. Kasvisruoan valitseminen ei sinänsä tuo sädekehää kenenkään päälle, koska kasvisruoka voi olla aivan yhtä vastuutonta kuin eläinkunnan tuotteetkin. Edelleen on kysyttävä: kenen ruoaksi missäkin tuotettu ruoka tulee? Miten se on tuotettu?

Tiedämme ehkä, että Chiquitan hallinnoimien banaaniplantaasien maa-asiakirjat juontavat juurensa siirtomaa-ajan hämäryyksiin ja että Yhdysvallat on tukenut (elintarvike)yhtiöidensä etua sekaantumalla esimerkiksi useimmissa Keski-Amerikan maissa harjoitettuun politiikkaan. (9) Kyseessä ei ole erityinen poikkeus. Maatalouden tarpeet ovat yksi syy, miksi Israel ottaa palestiinalaisten maita sekä kasteluvesivarantoja haltuunsa. Esimerkiksi yhden appelsiinin tuottamiseen tarvitaan kaiken kaikkiaan 50 litraa makeaa vettä.

{mosimage}

Isot vientituottajat saavat harvoin parhaita viljelymaita ja muita resursseja käyttöönsä ilman paikallisväestön oikeuksien syrjäyttämistä. Suurtilojen tarjoamat vähät työt ovat viheliäisiä ja niihin liittyy muun muassa myrkyllisille maatalouskemikaaleille altistumista, tuotettiinpa pelloille eläimille syötettävää rehua tai ihmisille suoraan menevää ruokaa. (10)

Voikin pitää todennäköisenä, että vaikkapa kaupan hyllyllä nököttävän intialaisen viinirypäletertun alkuperään liittyy jonkinlaista kahmintaa tai alistamista. Edellä kerrottu soijaesimerkki on vain yksi tarina siitä, miten vientikauppa rikastuttaa useissa ns. kehitysmaissa etupäässä alueen yläluokkaa. Yhden vientimenestys voimistaa valtaeroja myös paikallistasolla. On yleistä, että maaseudun pientilalliset ja isot maanomistajat – olivatpa he yksityisiä ihmisiä tai (ulkomaisia) yrityksiä – eivät suinkaan ole toisiaan avustavia naapureita, vaan heidän välillään käydään ankaraa kilpailua resursseista. Rikkaiden rikastuminen ja vaikutusvallan kasvu kurjistaa yhteiskunnassa heikommilla olevien asemaa. (11)

 

6. Nostaako Reilu kauppa köyhät ulos köyhyydestään?

Vastareaktiona edelliselle yhä useampi on herännyt siihen, että jos kahvihammasta kolottaa, täytyy sitä paikata reilun kaupan kahvilla. Reilun kaupan merkkijärjestelmä pyrkii takaamaan, että viljelijän oikeudet on huomioitu tavallista paremmin. Raaka-aineet ostetaan suoraan tuottajilta, maksu on parempi kuin normaaliostajilla ja viljelijät saavat halutessaan etukäteismaksua eli arjen suunnittelu helpottuu, kun palkka ei tule (karkeasti todeten) vain kerran vuodessa.

{mosimage}

Vähemmän epäreilu alkuperä ei kuitenkaan poista vaikkapa kuljetuksen ympäristövaikutuksia. Jos huomioidaan pitkän ajan oikeudenmukaisuus ja esimerkiksi ilmastoturvallisuus, lieneekin mielekästä edistää lähinnä kuivatuotteiden, kuten kahvin ja pähkinöiden, kaukokauppaa. On myös ongelmallista, ettei Reilun kaupan merkkijärjestelmän yhteydessä nosteta esiin Etelän tuottajien asemaa heikentäviä talousrakenteita, kuten tullisäädöksiä ja raaka-aineiden suhdanneheittelyitä.  Jalosteiden korkeampien tullimaksujen takia jalostus, kuten kahvin paahto ja jauhatus, sijoittuu edelleen länsimaihin. Täten valtaosa Reilun kaupan tuotteenkin arvosta, liikevoitoista, kanavoituu tänne. Esimerkiksi kahvin hintaromahdus on syössyt aiemmin mukavasti toimeen tulleet viljelijät ahdinkoon, myös Reilun kaupan viljelijät. Voi miettiä, miten reilua on esimerkiksi Reilun kaupan merkillä varustettu appelsiinimehu. (12)

Mitä jos alkaisikin juoda mustaviinimarjamehua eikä appelsiinimehua, syödä lanttua eikä bataattia? Eikö viennin väheneminen olisi isku niille, jotka ovat siitä riippuvaisia? Vain pieni ihmisjoukko jää suremaan, jos soijaparonien – kuten Maggin, maailman suurimman soijantuottajan ja Brasilian erään osavaltion kuvernöörin – ja muiden suurtuottajien asema heikkenisi. Mutta entä ne pientilalliset, jotka ansaitsevat vaikkapa vientiriisillä lastensa koulumaksut? On syytä muistaa, että tämä ongelma on vain osatotuus.

{mosimage}

 Pienviljelijöidenkin vientituotteiden taustalla on paljolti se, että paikallismarkkinat ovat tukossa. Kyse ei ole siitä, että muut seudun asukkaat – kaupunkilaiset ja maalaiset – olisivat ruokailussaan omavaraisia. Toki ruokaa myydään ja ostetaan niilläkin seuduin. Ongelman nimi on kaupan ”vapauttamiseen” liittyvä polkumyynti eli tuotteiden hintojen vääristymät: Pohjoisesta tuodut keinotekoisesti halvat elintarvikkeet syrjäyttävät pienyrittäjien tuotteet. Esimerkiksi eteläeurooppalaiset tomaattitiivisteet ovat ajaneet ghanalaisen tomaattituotannon alas. Suomesta ja muista EU-maista dumpataan maitojauhetta muun muassa Tansaniaan jopa alle tuotantokustannusten.

Pohjoisesta iskevät myös Etelän paikalliselle torikaupalle hallaa tekevät supermarketketjut. Pientuottajien on mahdoton saada omia tuotteitaan niiden hyllyille. Paikallismarkkinoita haavoitetaan myös nälkäkatastrofien yhteydessä. Länsimaiden toimittama ruoka-apu on yleensä avustajamaista tuotua, vaikka kriisin naapurimaista tai jopa saman maan muilta alueilta olisi hankittavissa ruokaa. (13)

 

7. Pelloilla ei juhlita lännessäkään

 Entä eurooppalaisten tai pohjoisamerikkalaisten maataloustuotteiden reiluusaste? Täkäläistä maaseutua ajatellessa mieleen tulevat ensin ehkä koneet, eivät pelloilla työskentelevät ihmiset. Meistä tuntuu ihan luonnolliselta, että maatilat ovat isoja ja niitä on varsin vähän. Pientuottajien savustaminen on täällä tapahtunut pitkälti jo kauan aikaa sitten, joten emme muistakaan, että näin laajat monokulttuurit ovat vain yksi mahdollinen tapa hoitaa viljely.

{mosimage}

Puimurien koko sen kuin kasvaa, sillä EU:n maatalouspolitiikassa raaka-aineista maksetaan vähän, alle tuotantokustannusten, ja suurimman osan tuloistaan tuottaja saa maataloustuista. Tuet ohjaavat laajentamiseen ja yksipuoliseen viljelyyn. Ne jaetaan tuotantomäärien, peltopinta-alojen ja eläinten lukumäärän perusteella. Näin ollen suurimmat tilat saavat suurimmat tuet: kymmenesosa EU:n maatiloista saa 75 prosenttia tuista. Maatilojen lukumäärä on Suomessa puolittunut kahdessa vuosikymmenessä, ja asiantuntijat arvioivat lukumäärän tällä menolla puolittuvan uudelleen seuraavan vuosikymmenen sisällä. (14)

Suurtilojen arkeen liittyy rasismi ja ihmisten hyväksikäyttö Espanjan ja Italian tomaattitilojen ohella esimerkiksi Kaliforniassa sekä Isossa-Britanniassa. Muualta tulleet siirtolaiset poimivat nykyisin niin paprikat kuin useimmat muutkin vihannekset. Paperittoman ja kieltä osaamattoman työvoiman on vaikea puolustaa omia oikeuksiaan, joten ihmisille maksetaan niukasti ja he joutuvat asumaan slummien kaltaisissa olosuhteissa. (15)

{mosimage}

Ei ole syytä asettaa vastakkain ghanalaista ja vaikkapa suomalaista pienviljelijää. Molemmat ovat häviäjiä nykyisessä systeemissä: samoin kuin ghanalainen tomaattifarmari kilpaillaan ulos markkinoilta, ei Siwassa, K-marketissa tai pikaruokalassa juuri näe täällä paikallisesti tuotettuja ruokia. Elintarvikealan keskittyminen tekee pienviljelijöille ja -jalostajille yhä vaikeammaksi saada omia tuotteitaan myyntiin. Isot marketit hyväksyvät vain isoja eriä, joten niihin on turha yrittää tarjota muutamaa tusinaa fenkolia tai ruislimppua. Myös monopoliasemassa olevat suurjalostajat painavat raaka-aineiden hintoja mataliksi. Yksi yritys voi päätöksillään lähes lakkauttaa monien vähän erikoisempien viljelykasvien kaupallisen viljelyn koko Suomen alueelta. EU:n tukipolitiikan vuoksi elintarviketeollisuus ja kauppa saavat raaka-aineet jo lähtökohtaisesti pilkkahintaan.

 

8. Raha ratkaisee, mutta ei kuluttajan kukkaro

 Viime vuosina on korostettu kuluttajavaikuttamista: on esitetty, että kuluttajakuninkaat muuttavat kaupankäynnin oikeudenmukaiseksi. Meidän on toki osaltamme sanouduttava irti sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta aiheuttavista tuotantotavoista ja rakennettava vaihtoehtoja. On selvää, että ellei tuottaja saa luomuporkkanoitaan kaupaksi, ei hän pysty niitä montaa vuotta viljelemään. En kuitenkaan itse tarkastelisi esimerkiksi kasvissyöntiä ja luomuruoan puolustamista yksilövaikuttamisena omalla rahapussilla, vaan kulttuurisena muutosliikkeenä. Kuluttajien sijaan me olemme poliittisia toimijoita ja meidän on kamppailtava suurten yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamiseksi – haastettava nykyiset valtakeskittymät.

 Olisi naiivia uskoa, että muutos kohti parempaa lähtee niistä samoista yhtiöistä ja poliittisista valtakeskittymistä (kuten valtioista), joiden toiminta on syypää nykyisiin ongelmiin. Ei ole kovin realistista jäädä toivomaan, että kasvispyörykät noin vain pikkuhiljaa syrjäyttävät broileripyörykät valikoimista tai että kuluttajapaineen alla Lidlkin myy kohta vain Reilun kaupan suklaata.

Pikemminkin kuin alku jollekin kauniille, Lidlin reilu suklaanurkkaus ja McDonald'sin luomumaito sementoi epäoikeudenmukaisia kaupantekomalleja. Vallitsevassa talousjärjestelmässä yritysten on kannattavaa ottaa valikoimiinsa tuotteita myös tuoreille kuluttajasegmenteille, kuten Reilun kaupan kahvia tai kasvishampurilaisia eettisyyttä korostaville asiakkaille. Todella harva yritys luopuu eettisesti kyseenalaisista tuotteista, mikäli muut ostajaryhmät niitä edelleen ostavat. Yhä uusia ongelmatuotteita lanseerataan jatkuvasti.

{mosimage}

 On todennäköistä, että esimerkiksi lihatuotteiden myynti ja mainonta jatkuu niin kauan kuin yhteiskunta on siten järjestäytynyt, että tällainen yritystoiminta on yleisesti hyväksyttyä, laillista ja taloudellisesti kannattavaa. Muistettakoon, että lihan hinta on kilpailukykyinen rehu- ja eläintilojen saamien valtiollisten ja EU-tukien vuoksi. Mikäli ostoepäröintiä ilmaantuisikin ihmisten keskuudessa, valtiot ovat usein hanakoita tukemaan vallitsevaa tuotantokoneistoa. Esimerkkinä tästä satojen tuhansien eurojen markkinointituet, joita vaikeuksissa painiskeleva sianlihatuotanto on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä viime vuosina.

 Vastaavasti Yhdysvaltojen luomubuumi on esimerkiksi johtanut lähinnä siihen, että Kellogg’sin ja Wal-Martin kaltaiset suuryritykset ovat vallanneet nekin markkinat lähes tyystin itselleen. Jättitiloilla luomuviljelyn ekologiasta on jäljellä hädin tuskin viljelykierto, eikä tuotantoketjussakaan ole tapahtunut muutoksia: (sopimus)viljelijöiden itsemääräämisoikeus on suunnilleen yhtä pieni kuin tehdastyöläisillä.

{mosimage}

 Näin ollen pätee myös, että vaikka kasvisruokailu yleistyykin väistämättä tulevaisuudessa esimerkiksi öljyn kallistumisen vuoksi, mikään automaatti ei takaa, että muutos edistäisi vallan ja resurssien hajauttamista takaisin ne menettäneille. Rehusoijan peittämät alat eivät ainakaan itsestään palaudu pienviljelijöiden käyttöön. Valtio- ja EU-tasolla pannaan koko ajan kapuloita pientuottajien rattaisiin säätämällä esimerkiksi hygieniasäädöksiä, jotka tekevät pienjalostamisen melko vaikeaksi.

Tässä kapitalistisessa systeemissä ne, joilla on eniten rahaa ja valtaa, sanelevat millaista tuotanto on. Tarjolla olevan valikoiman päättävät tutut Keskon, Saarioisten, Unileverin, Chiquitan ja Monsanton kaltaiset tahot: kauppaketjut, jalostajat ja muut ruoka-alan suuryritykset. Niiden vaikutus ulottuu laajemmalle kuin suoraan tuottajiin ja kuluttajiin: lobbauskoneistoineen ne vaikuttavat muun muassa maataloustukijärjestelmiin, tulleihin sekä lainsäädäntöön.

Ongelmista ei voi syytellä vain yksittäisiä ahneita yritysjohtajia. Talousjärjestelmämme ytimessä on pörssikauppa ja sinne listautuneiden osakeyhtiöiden perusperiaatteena on voiton tahkominen osakkeenomistajilleen. Vastaavasti kaikki valtiot ovat sitoutuneet ensisijassa talouskasvun edistämiseen.

 

9. Kulttuuriset muutosliikkeet. Reclaim the fields!

{mosimage}

 Epäoikeudenmukainen maailmantila osoittaa, että hierarkiaa ylläpitävät koneistot ovat vielä vahvoja. Mutta haastajiakin on, kuten Brasiliassa toimiva lähes kahden miljoonan maalaisen maattoman maatyöläisen yhteenliittymä MST, joka ajaa maaomistussuhteiden oikeudenmukaistamista ja suoraa demokratiaa. Väenliike edistää maareformin toteutumista etenkin suoralla toiminnalla: yhteisöjä perustaen, peltoja vallaten ja ihmisiä opettamalla. (16)

 Väenliikkeistä mainittakoon myös maailman pienviljelijöiden liitto Via Campesina, jonka jäseniä ovat mm. yllä mainittu MST  ja Suomesta pian Eteläsuomalaisten luomutuottajien yhdistys. Etenkin Etelän maiden tuottajien järjestöt ovat viime vuosina alkaneet vaatia, että maatalous- ja kauppapolitiikan periaatteeksi otetaan ruokasuvereniteetti. Sillä tarkoitetaan valtioiden ja etenkin paikallisyhteisöjen oikeutta määrätä itse ruokapolitiikastaan.

Täälläkin yhä useampi puolustaa hajautettua, paikallista ruoantuotantoa, jossa eivät suuryritykset määräile. Ymmärretään, että lähiruoka siirtää päätösvallan ruoantuotannosta kasvottomilta markkinavoimilta takaisin ruoan kasvattajille ja sen syöjille.  Konkreettisia esimerkkejä uusvanhasta suuntauksesta ovat urbaanit puutarhat, (luomu)ruokapiirit, tuottajatorit ja tuottajien putiikit kauppahalleissa. 

{mosimage}

Jotta ihmiset haluavat syödä nimenomaan paikallista vegaaniruokaa, on tärkeää kehittää reseptistöä, joka ei vaadi kaukotuotteita. Nykyaikaisen lähidieetin ei suinkaan tarvitse olla monotonista lantunjyystämistä vaan pikemminkin se on mahdollisuus tämän hetkistä monipuolisempiin ja herkullisempiin makunautintoihin. Paikalliset, vain tovi sitten maasta nostetut porkkanat ja puusta poimitut omenat ovat eri planeetalta pitkän matkan takaa tulevat hedelmät, jotka on korjattava raakoina. Kulinarismille on runsaasti mahdollisuuksia, sillä jalostuksessa on usein tingitty mausta kasvin kuljetuskestävyyttä haettaessa. Kaupallisesti viljeltyjen lajikkeiden valikoima on nykyisellään vain häivähdys mahdollisuuksista.

Paikallisvaihtoehdot eivät kilpaile mahdollisimman matalilla ruoan tuotantokustannuksilla, sillä kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen nimissä ruoan ei pidä olla ostajalle puoli-ilmaista. Täkäläisenkin puutarhurin pitäisi saada suurempi kuin nykyinen 3-7 euron tuntipalkka. Luksustuotannosta ei silti ole kyse vaan monissa lähiruokaprojekteissa korostetaan, että laaturuoka on myös vähävaraisten oikeus. (17) Mikäli kauppaketju ohitetaan ruokapiirin avulla, ei sesongin mukainen paikallisruoka maksa ostajalle merkittävästi enempää kuin euroshopper, jonka raaka-aineet on hankittu sortohintaan.

Ruokapiiriä pidemmälle yhteisöllisessä vastuun ottamisessa menee yhteisön tukema maatalous (CSA). Yhteisöllisen itsemääräämisoikeuden lisäksi siinä rakennetaan luontosuhdetta. CSA-malli on suhteellisen yleinen esimerkiksi Yhdysvaltojen pientilojen luomutuotannossa. Systeemissä ruokaosuuskunnan jäsenet osallistuvat viljelyn vaatimiin investointeihin ja saavat sijoituksensa vastineeksi ruokaa sadon onnistumisen mukaan. Näin viljelijä ei yksin kanna tuotannon taloudellisia riskejä (säät ym.) vaan ne jakautuvat kaikkien jäsenten kesken. Kukin osuuskunta on jäsentensä näköinen, mutta useimmiten myös maa on jäsenten yhteisomistuksessa. Toimintaa jouhevoittaa, jos kaupunginosiin luodaan yhteiskellareita ja työtä voidaan tehdä vaihtokauppojen lisäksi paikallisrahalla.

Solidaarista taloutta tarvitaan tietysti kaikilla muillakin tuotannon haaroilla kuin maataloudessa. Tehtävää on meille kaikille!

 

Tarkennukset ja keskeisimmät lähteet:

 Miltei koko tekstissä käsiteltyä aihepiiriä käsittelee tietokirja Raj Patel (2007): Stuffed and Starved. Markets, Power and the Hidden Battle for the World Food System.

 1.  Hierarkkisten valtasuhteiden purkamisen tärkeydestä kertoo esimerkiksi Intian valtion toiminta 2000-luvulla: samaan aikaan kun miljoonat ihmiset kärsivät aliravitsemuksesta, maan hallitus antoi 63 miljoonan tonnin viljaa mädäntyä vilja-aitoissaan. Viljaa myös myytiin ulkomaille valtion tukemaan alihintaan. Lähteenä Roy, Arundhati (2009): Listening to Grasshoppers, 30 – 31.

 2. Tämän luvun aiheista esimerkiksi Hilkka Pietilä: Ruoka pois Maailmankauppajärjestöstä, tilalle Uusi maailman ruokajärjestys (teoksessa Talous ja demokratia, Like 2005); Lappé ym: 12 myyttiä maailman nälästä (Like 2000) sekä Ruoka-aika -kampanjan aineistot (mm. Eeva Simola ja Miia Toikka: Globaali kurina – Nälkä ja maailman ruokatalous, Kepa 2002).

 Viime vuosien uutisoinnit esimerkiksi Kairon leipämellakoista kertovat, että muualta tuotujen elintarvikkeiden hinnat voivat nousta monille liian kalliiksi. Maailmanmarkkinoiden hintaheittelyt ja pörssikeinottelu vaikuttavat kaiken ruoan hintoihin, mutta erityisen voimakkaasti tuontituotteisiin. Lihantuottajat ja keskiluokkaiset kuluttajat ovat varakkaampia kuin Kairon työttömät tai egyptiläisen maalaiskylän asukkaat, joten he voivat aina maksaa ruoasta paremman hinnan kuin köyhät. On suorastaan väistämätöntä, että köyhät jäävät ruokapöydän sivupenkeille globaalin kilpailuasetelman vallitessa. Viljan ja muiden elintarvikkeiden hinnat tulevat nousemaan nykyisestäkin, sillä viljan kysyntä rehuksi kohoaa globaalin lihansyönnin alati kasvaessa. Ruokafutuureista on kirjoitettu esimerkiksi Voimassa 5/2008

 Kansainvälisellä elintarvikekaupalla on ollut tuhoisa vaikutus marginalisoiduimpien ihmisten ruokaturvaan, vaikka ehdoton enemmistö ruoantuotannosta onkin edelleen valtioiden sisäistä. Noin kymmenesosa globaalisti tuotetusta ruoasta on osana kv-kaupankäyntiä.

3. Velkakriisistä kärsivien valtioiden hallitukset kannattavat usein vientituotannon rajua lisäämistä. Luonnonvarat käteiseksi muuttamalla valtiot pyrkivät maksamaan vanhat, usein diktatoristen ja korruptoituneiden hallitsijoiden ottamat velat. Useimmiten valtiot ovat maksaneet alkuperäiset velat jo moneen kertaan, vain huimat korkoprosentit pitävät velkasuhdetta yllä.

 Ylipäänsä velkasuhde kulkee tosiasiassa toisin päin kuin yleensä mielletään: ylikuluttavat rikkaat maat ovat valtavissa ekologisissa veloissa Etelälle. Katso Teppo Eskelisen (2009) kirjoitus teoksesta Ekologinen velka – mitä se on ja miten se kertyy? Uusi tuuli ry.

Vientiin usuttaneet IMF:n ja Maailmanpankin rakennesopeutusohjelmat ovat myös pakottaneet maat leikkaamaan hyvinvointipalvelujaan, köyhien ruokasubventioita, maatalouden kehittämisohjelmia ja poistamaan viljelijöille annetut – eurooppalaisittain varsin matalat – tuet.

 4. Esimerkiksi Paraguayssa 1 % maanomistajista omistaa 77 % viljelymaasta. Sataa hehtaaria kohden eukalyptusplantaasi tarjoaa työpaikan yhdelle ihmiselle, soija kahdelle ja sokeriruoko kymmenelle. Aiemmassa maataloudessa 20 perhettä sai elantonsa vastaavasta maa-alasta. http://www.pig8soy.org/en/node/100

 Työttömyyttä on lisännyt gm-soijan käyttö, koska glyfosaatille vastustuskykyinen gm-soijapelto on tavallista helpompi ruiskuttaa torjunta-aineilla. Tämä vähentää työvoiman tarvetta. Lähde: GM soya Disaster in Latin America – Hunger, Deforestation and Socio-Ecological Devastation ja Who benefits from GM crops – feeding the biotech giants, not the world’s poor, 2009.

Miltä soijabuumi näyttää? Katso viljelijä- ja ympäristöjärjestöjen teettämä video Killing fields (10 min).

5. Yli puolella tanskalaisista ”maatiloista” on kerrallaan yli 5000 sikaa, mutta sikaloissa voi olla kymmeniäkin tuhansia eläimiä. Euroopan suurimmassa sikalassa niitä on 100 000. Saksan pinta-alalaskelma ja Tanskan

 6. 1900-luvun alun suomalaisesta maataloustuotannosta kerrotaan esimerkiksi teoksessa Karjatonta Maanviljelystä (1912).

7. Global Humanitarian Forumin raportti 2009, Human impact report. The Anatomy of a silent crisis .

8. Esimerkiksi globaali kissanruokateollisuus kuluttaa vuosittain noin 2,5 miljoonaa tonnia kalaa. Tämä on enemmän kuin vaikkapa hylkeiden syömä kalamäärä Pohjois-Atlantilla (ja Kanada syyttää hylkeitä liiasta kalankulutuksesta…).

 EU:n sallimasta kalastuksesta Afrikan vesillä Kuluta harkiten -oppaassa. Länsi-Afrikassa harjoitettua laitonta kalastusta on viime aikoina tutkinut muun muassa Greenpeace. Somalian merirosvoista ja NATO-laivastosta tehty tv-dokumentti ”Vaarallisilla vesillä” on katsottavissa YLE Areenalla joulukuun 2010 alkuun asti.

 9. Esimerkiksi vuonna 1954 Yhdysvallat kukisti Guatemalan demokraattisesti valitun presidentin Arbenzin, joka edisti maareformia. Arbenz oli uhka United Fruit’s Companyn maanomistukselle. UFC:lla oli nimittäin valtavasti käyttämätöntä viljelymaata jonka Guatemalan hallinto vaati saada ostaa kansalaistensa viljelytarpeisiin. CIA:n operaatio johti 40 vuotta jatkuneeseen sotaan, jossa kuoli 200 000 ihmistä.

 (Myöhemmin UFC jakaantui kolmeksi eri yhtiöksi: Chiquita Brands, Del Monte Foods ja Dole Food Company.) http://unitedfruit.org/arbenz.htm

10. Vertailun vuoksi: maatyöläisten palkkaus on huonompi kuin tehdastöissä. Maataloustyö listataan maailman vaarallisimman kolmen toimialan joukkoon muun muassa koneiden ja kemikaalien vuoksi. Nykyisinä brändimarkkinoiden aikoina entistä harvemmat tilat tosin ovat esimerkiksi Chiquitan itsensä omistamia. Yhtiöille tuottavien sopimustuottajayrittäjien itsenäisyys on melko nimellistä; lähinnä he ovat vapaat kantamaan viljelyn taloudelliset riskit.

{mosimage}

 11. Ugandassa satoja viljelijäperheitä häädettiin vuonna 2001 perinteisiltä mailtaan, kun hallitus oli myynyt alueen saksalaiselle kahviyhtiölle (Globaali kurina, Kepa 2002, s. 8).

 Toisinaan eliitti ottaa resurssit haltuunsa fyysisen väkivallan avulla, mutta usein maaomaisuuden siirtymisen taustalla on velkaantuminen. Journalisti P. Sainathin kertomus ”Tharagarin hirmuvalta” todistaa, että chilintuottajilla on kovin heikot neuvottelumahdollisuudet heidän ostoasiamiestensä rinnalla (jotka ovat samalla heidän velkojiaankin). Kyseiset ostoasiamiehet harjoittavat usein myös ulkomaanvientiä. Sainathin kertomus on teoksessa Kaikkihan rakastavat kunnon kuivuutta – Tarinoita todellisesta Intiasta (Like 2001, s. 174 – 178). Pidempi katsaus pienten ja suurten maanomistajien välisiin suhteisiin mm. kirjassa Quiet Violence – View from a Bangladesh Village (Food First Books, 1985).

 Köyhät eivät ole laiskoja, vaan korttipakasta jaetaan toisille kolmosia ja toisille ässiä. Liki korottomista mikrolainoista on puhuttu viime vuosina paljon, koska esimerkiksi pienviljelijöiden on monin paikoin mahdoton saada pankista lainaa investointeihinsa. Vähintäänkin heidän saamansa raha on paljon kalliimpaa kuin yhtiöiden tai suurviljelijöiden pankeilta ja valtioilta saamissa matalakorkoisissa lainoissa. Erityisen suuria korkoja kiskovat yksityiset rahanlainaajat. (Ilmiö on yleismaailmallinen: 2000-luvun Suomessa lainojen hintavaihtelu on tullut tutuksi pikavipeistä).

12. Kuljetuksen ympäristö- ja yhteiskunnallisista vaikutuksista kootusti Olli Tammilehdon kirjoittamassa raportissa Kuljetusten kurjuus .

 Mainittakoon myös, että sertifiointijärjestelmät ovat paitsi laadun tae pohjoisen kuluttajille, myös kuluerä tuottajalle. Reilu kauppa ei ole köyhimpien tuottajien ulottuvilla, koska heillä ei ole varaa maksaa järjestelmän vaatimia sertifiointimaksuja. Lisäksi niiden byrokratia voi olla raskas: esimerkiksi luomun vaatima paperityö saa monet suomalaisetkin pienemmät viljelijät luopumaan sertifikaatista, vaikka noudattavatkin palosydämin luomuviljelyn tekniikoita.

Maailmankaupat ovat reilun kaupan erikoismyymälöitä, joiden piirissä korostetaan tarvetta muuttaa kansainvälisen kaupan rakenteita. Cafe Caracol on Meksikon zapatistikapinallisten pienviljelijöiden luomukahvia, jota myydään Suomessa (samaa kahvia myydään myös mm. Cafe Libertad -nimikkeellä).

 13. Vapaakauppapolitiikka lisää tuontia tietysti naapurimaistakin. Esimerkiksi sambialaiset maataloustuotteet ovat joutuneet kilpailuun eteläafrikkalaisten ja zimbabwelaisten elintarvikkeiden kanssa. Ruokatuonti lisää helposti maiden velkaantumista. Tomaatti- ja maitojauhe-esimerkit: KEPA: Ruokaa ja rauhaa reilulla kauppapolitiikalla

14. Erään kuvauksen USA:ssa taannoin tapahtuneista häädöistä voi lukea John Steinbeckin klassikkoromaanista ”Vihan hedelmät” (1939).

EU:n maataloustukien jakautumisesta suomalaisia maatalousskenaarioita esimerkiksi arvio 

 15. Tomaattituotannosta todenperäinen Jaana Airaksisen kirjoittama dekkari Vailla varjoa (2006, Like) ja Elina Hirvosen dokumentti Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa (2007). Alkutuotannossa työskentelevien siirtolaisten olosuhteista Englannissa kertoo dokumentti Ghosts sekä Pierre Daumfarahany,”Hyvät, pahat ja mauttomat”Le Monde Diplo XIV, s. 95 – 108. 

16. Euroopassa maaoikeuksista on oltu varsin hiljaa viime vuosikymmeninä, mutta kehittymässä on esimerkiksi Reclaim the Fields! -verkosto ja solidaarisuutta Etelä-Amerikan suuntaan tarjoaa Suomessa Maattomien ystävät.

 17. Monissa kaupungeissa yhteisöpuutarhoja on perustettu taloudellisesti köyhien asuinalueille. Esimerkki Kaliforniasta