Fauna - Eläintuotantoa ei tarvita – vegaanisen ruoantuotannon mahdollisuuksista

Eläintuotantoa ei tarvita – vegaanisen ruoantuotannon mahdollisuuksista

Kirjoittanut Ossi Kakko, Päivi Mattila ja Elina Vaskelainen

04.03.2009

Eläinkunnasta peräisin olevien elintarvikkeiden epäekologisuus on ollut viime aikoina esillä monissa yhteyksissä. Toisaalta niiden kulutusta on perusteltu väittäen, etteivät Suomen ilmasto-olot kuitenkaan sovellu hyvin kasvisruoan tuottamiseen. Voiko pitää paikkansa, että suurin osa Suomen pinta-alasta soveltuisi vain ruoho- ja rehukasvien kasvattamiseen?

Vegaanista luomuviljelyä

Ruoantuotannon olot ovat toki erilaiset Suomessa kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Kasvisruoan tuotanto – jopa täysin vegaaninen luomuviljely – on silti toteuttamiskelpoista myös meillä, ja sen mahdollisuuksia tulisi pohtia laajakatseisesti.

Esimerkiksi nykyisin valtaosin rehuina käytettävät ohra ja kaura sopisivat hyvin suoraan ruokapöytiimme monipuolisina jalosteina. Arvokasta valkuaista ravintoon saadaan kotimaisista palkokasveista herneestä, härkäpavusta ja öljyhampusta sekä täysjyväviljasta. Esimerkiksi perunoita, juureksia ja yrttejä voidaan kasvattaa Lappia myöten, vaikka tuotantotehokkuus pohjoisessa ei vedäkään vertoja Etelä-Suomelle.

Eläintuotannon yhteydessä karjanlannasta puhutaan usein aivan kuin ravintoketju ei ilman sitä voisi toimia ollenkaan. Eläimet eivät kuitenkaan itse sido ilmakehän typpeä, vaan nekin saavat sitä syömistään kasveista. Ihmisravintoa tuottavien peltojen lannoittamiseen voidaan eläinten lannan sijaan käyttää esimerkiksi apilanurmea tai muita typensitojakasveja sekä puutuhkaa. Lisätyppeä maahan tuo myös ravintopalkokasvien viljely. (1)

Myös yhdyskuntien bio"jätteet" (2) ja ihmisten jätökset tulisi kompostoituina palauttaa peltojen ravinnekiertoon. Tästä on esimerkiksi Kiinassa kokemusta tuhansien vuosien ajalta. Keskeisintä kiinalaispeltojen lannoituksessa on ollut hienovarainen kasvikompostien hyödyntäminen. (3)

Luomutuotannon kiertoviljelyssä nurmea voidaan käyttää biokaasun tuotannossa. Kaasutuksessa esimerkiksi apilanurmen jäännöstuotteista saadaan lannoitta, jonka arvo typpipitoisena maanparanteena on nurmeakin parempi (4).

Vegaanisen luomuviljelyn menetelmiä ovat myös mm. viljelykierrot, kumppanuuskasvit, ympärivuotiset kasvipeitteet, symbioottiset ekosysteemit ja kateviljely. Lisäksi ylläpidetään paikallisen luonnonvaraisen lajiston elinympäristöjä, jotka toimivat tuholaisia torjuvina suojakaistoina. Luonnonvaraisia puita, sembramäntyjä, hedelmäpuita ja marjapensaita voidaan istuttaa suotuisan pienilmaston luomiseksi. (5)

Lantaa syntyy liikaa

Lanta on nykymuotoisessa erikoistuneessa maataloustuotannossa pikemminkin ongelma kuin arvokas viljavuuden lisääjä. Eläintilat eivät ole rehuviljan suhteen omavaraisia. Tiloille tuodaan väkirehuksi esimerkiksi soijaa ja viljaa muualta (6, 7), sillä eläimiä on liikaa pinta-alaa kohti. Etenkään suurilla eläintiloilla oma peltoala ei riitä kaiken rehun tuottamiseen.

Kun rehua tuodaan ulkopuolelta tiloille, lannan sisältämät ravinnemäärät ylittävät helposti peltojen kasvillisuuden ravinnetarpeet. Tällöin ongelmaksi tulee lannan levityspinta-alan puute. Ylimäärä ravinteista huuhtoutuu vesistöihin. Lannan ylituotantoon vaikuttaa usein erityisesti eläintilojen alueellinen keskittyminen.

Nykyään lannan levitysmääriä rajoitetaan lainsäädännön ja maatalouden ympäristötuen avulla sekä maatalous- ja ympäristöviranomaisten ohjeilla ja suosituksilla (9). Ympäristötuen ehdot kuitenkin sallivat levittää lantaa pelloille enemmän kuin on tarpeen, sillä eläintiloilla ei ole juuri muita vaihtoehtoja päästä lannasta eroon. Suurimmille suomalaissikaloille ja -kanaloille jopa ympäristötuen sallimat rajat ovat liian tiukkoja, ja ne ovat irrottautuneet tuen piiristä ylilannoittaen pientä peltoalaansa samaan tapaan kuin esimerkiksi Hollannissa tehdään. (10) Samaan aikaan rehukasvipeltoja lannoitetaan toisaalla keinolannoitteilla (11).

Metsälaitumet ovat harvinaista satua

On väitetty, etteivät kasvisruoan puolestapuhujat ymmärrä kotieläinten roolia ravintoketjussa. Kuitenkin juuri ravintoketjun perusekologian mukaan suuri osa rehun energiasisällöstä menee hukkaan, kun se syötetään tuotantoeläimille.

MTT:n tutkimuksen mukaan sianlihakilon tuottamiseen kuluu 25–38 kertaa enemmän energiaa kuin mitä liha sisältää. Viljeltävillä kasveilla tietty viljelyyn käytetty energiamäärä saadaan päinvastoin kasvien energiasisältönä takaisin 2–6-kertaisena. (12) Tästä poikkeuksena on Suomessa talvikautinen kasvihuonekasvisten tuottaminen, joka vaatii valtavasti energiaa (13).

Märehtijöinä naudat ovat vielä sikojakin tehottomampia muuntamaan rehun energiasisältöä eläinbiomassaksi (14). Nautoja ruokitaan tosin sikoja enemmän säilö- ja kuivarehulla. Väkirehua syötetään silti aiempaa runsaammin myös lypsylehmille mm. korkeiden maidontuotantovaatimusten vuoksi. (15, 16)

On toki mahdollista harjoittaa eläintaloutta, jossa eläimet – parhaimmillaan alkuperäisrotuiset – monipuolistavat laiduntamisellaan uhanalaistunutta kulttuuribiotooppien luontoa (17). Nykymuotoisessa suurmittakaavaisessa ja intensiivisessä eläintuotannossa tällainen ulkolaidunnus ei ole käytännössä mahdollista. Ainoastaan naudat pääsevät ulos pariksi kuukaudeksi, ja nekin laiduntavat vähälajisilla, kylvetyillä nurmilla.

Mitä tehdä ylijäämäpelloille?

Suomen pelloista neljä viidesosaa tuottaa rehua (18). Kasvisruokapainotteisemmassa Suomessa peltopinta-alaa tarvittaisiin siis huomattavasti nykyistä vähemmän. Peltoja ei ehkä kuitenkaan kannata istuttaa männylle tai koivulle, sillä niiden uudelleenraivaaminen on kallista. Myös muuttuvan ilmaston mahdollisesti aiheuttamien katovuosien vuoksi ruoasta voi tulla nopeasti pulaa, jolloin varapeltoja tarvitaan.

Rehuntuotannosta vapautunut peltoala kannattaa metsittää peltometsäviljelyn menetelmin. Maatalouden ympäristö- ja ilmastovaikutuksia pienennetään tehokkaasti istuttamalla 15 metrin välein etelästä pohjoiseen kasvavat kaistat puita ja pensaita, joista saadaan ruokaa, lannoitteita ja polttoaineita. Väliin jäävillä pelloilla voidaan edelleen viljellä ruoka- tai energiakasveja, kuten ruokohelpeä (19). Ruokohelpeä kannattaa kasvattaa myös viljojen kanssa vuoroviljelynä, sillä se parantaa maan viljavuutta (20).

Viljelyä ilman fossiilipolttoaineita

Fossiilipolttoainevarojen ehtyessä peltoalalta saatavan ravinnon määrä pienenee, mikäli tavanomaisten viljelymenetelmien käyttämistä jatketaan. Varamaata ei kuitenkaan ole, vaan viljelykelpoinen maa-ala henkeä kohti päinvastoin vähenee maailmanlaajuisesti mm. eroosion tai kasteluveden niukkuuden vuoksi. (21) Maatalouden nykysuuntausta ei siis voida jatkaa, sillä silloin kaikkia ihmisiä ei pystytä ruokkimaan tulevaisuudessa.

Ratkaisukeinona on käyttää biointensiivisiä, puutarhaviljelyä muistuttavia vegaaniviljelymenetelmiä. Yhden ihmisen tarvitsema ravinto – ja maaperän humusvarojen ylläpitoon tarvittava eloperäinen aines – voidaan tuottaa keskimääräisellä satotasolla noin 3,6 aarilla maata. 60 % tästä maa-alasta käytetään viljojen ja siemenkasvien, 30% juuresten ja 10% vihannesten tuottamiseen. Keinolannoitteiden korvaamiseksi kaikki kasvinosat palautetaan kompostoituna takaisin maahan. Tämän vuoksi valtaosalla pinta-alasta viljellään siemenkasveja, jotka tuottavat paljon hiilipitoista biomassaa kaloreiden ohessa. Hiili- tai pikemminkin ligniinipitoinen biomassa on välttämätön maaperän humusvarojen ylläpitämiseen. (22, 23, 24) Tähän tarkoitukseen kannattaa hyödyntää myös ligniinirikasta puiden oksakariketta (25).

Biointensiiviviljelyllä maata riittää tulevaisuudessakin ruoantuotantoon kaikille maailman ihmisille, minkä lisäksi osa voidaan jättää luonnontilaan. Metsäpuutarhuroinnin avulla voidaan yhdistää viljelykäytössä olevat ja luonnontilaiset alueet niin, että lopputulos muistuttaa metsäekosysteemiä. Helpointa tämä on tropiikin olosuhteissa, mutta lehtomaisten metsäpuutarhojen luominen onnistuu myös pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Poimintahakkuin ylläpidetyt, marja- sekä sienisatoja vaalivat metsänkäsittelymuodot voidaan nekin ymmärtää eräänä metsäpuutarhuroinnin muotona. (26)

Lasse Nordlundin omavaraistalouskokeilujen mukaan viisi aaria maata riittää ruoantuotantoon Pohjois-Suomessakin, jos samalla myös sienestää ja marjastaa. Laskelmaan on huomioitu vara katovuosille. (27) Ruotsissa tehdyn laskelman mukaan nykymenetelmillä sekasyöjän vuoden ruoan tuottaminen vaatii 23 aaria ja vegetaristin 15 aaria maata. Vegaanille riittää 10 aaria. (28)

Lähteet

1.Rajala, Jukka (toim.) 2006: Luonnonmukainen maataloustuotanto, luku 4. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja no 80. Mikkeli.http://www.luomu.fi/alkutuotanto/pdf/luku4.pdf (21.1.2009)

2.Tontti, Tiina ja Mäkelä-Kurtto, Ritva 1999: Biojätekompostit kasvintuotannossa. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 64. http://www.mtt.fi/asarja/pdf/asarja64.pdf (21.1.2009)

3.Duncker, L. C., Matsebe, G. N. ja Moilwa, N. 2007: The Social/Cultural Acceptability of Using Human Excreta (Faeces and Urine) for Food Production in Rural Settlements in South Africa. WRC www.wrc.org.za/downloads/report%20lists/web%20rpts/agric/TT310-07.pdf (21.1.2009)

4.Stinner, Walter, Möller, Kurt ja Leithold, Günter 2005: Biogaserzeugung im viehlosen Betrieb: Effekte auf Stickstoffmanagement, Erträge und Qualität [Biogas production in a stockless farming system: Effects on nitrogen management, yield and quality] http://orgprints.org/3717/ (21.1.2009) Tutkimus on biokaasun tuotannosta karjattomilla luomutiloilla ja biokaasun tuotannon suhteesta typen hallintaan sekä sadon laatuun ja määrään. Ks. myös Lawbuary, Jo: Biogas Technology in India. http://www.ganesha.co.uk/Articles/Biogas%20Technology%20in%20India.htm (21.1.2009)

5.Luomuvegaaniverkosto http://kulma.net/ossi/lveg/von-fi/ (21.1.2009)

6.Ovaska, Sami, Sipiläinen, Timo, Ryhänen, Matti ja Ylätalo, Matti 2004: Maitotilojen tuotanto – toiminta ja talous. MTT:n selvityksiä 61. http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts61.pdf (21.1.2009) Suomalaisen tilan ostorehuna mainitaan lehmille täysrehu, joka sisältää pääosin viljaa.

7.Aro-Heinilä, Esa 2002: Joulukinkun ekotehokkuus. Tavanomaisen ja luonnonmukaisen tuotannon ekologinen selkäreppu sekä energiakulutus Etelä-Suomessa ja Tanskassa. MTT:n selvityksiä 25. http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts25.pdf (21.1.2009)

8.Ks. viitteet 10. ja 11.

9.Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000). Ympäristösuojelulaki (86/2000) ja -asetus (169/2000)

10.HS Teema 2/2008 – Itämeri. s. 22

11.Turtola, Eila ja Lemola, Riitta 2008: Maatalouden ympäristötuen vaikutukset vesistökuormitukseen, satoon ja viljelyn talouteen v. 2000-2006. Maa- ja elintarviketalous 120. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. http://www.mtt.fi/met/pdf/met120.pdf (21.1.2009) Tutkimuksen mukaan eläintiloilla esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla levitetään suurelle osalle rehukasvipelloista todellisen tarpeen vastaisesti myös mineraalifosforia, sillä jo lannan mukana tuleva fosforimäärä ylittää vuosittain sadon mukana korjattavan
fosforin määrän (s. 19). Ks. myös viite 10.

12. Ks. viite 7.

13. Kauppinen, Tommi 2008: Elintarvikkeiden materiaalipanosten ja ravintoarvojen tehokkuusanalyysi. Diplomityö. Teknillinen korkeakoulu, elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta, matematiikan ja systeemianalyysin laitos. Helsinki. http://www.sll.fi/luontojaymparisto/kestava/mips/kotimips/elintarvikeMIPSgradu
(21.1.2009)

14. Seppälä, Jyri, Silvenius, Frans, Grönroos, Juha, Mäkinen, Timo, Silvo, Kimmo ja Storhammar, Esa 2001: Kirjolohen tuotanto ja ympäristö. Suomen Ympäristö 529. Edita Prima Oy, Helsinki. http://www.environment.fi/download.asp?contentid=12619&lan=fi (21.1.2009)

15.Ks. viite 6.

16.Väkirehun osuus on viime vuosina‭ ‬kasvanut,‭ ‬koska‭ väkirehupainotteinen‭ ‬ruokinta‭ ‬kasvattaa lehmien maidon tuottoa ja lihakarjan kasvunopeutta.‭ ‬Entistä isompia maitotuotoksia‭ ‬tavoitellaan jatkuvasti.‭ ‬Karjan olisi kuitenkin terveellisintä syödä‭ ‬nurmirehupainotteisesti‭ (‬vasikoita lukuun ottamatta‭)‬. Osuudet on laskettu rehun kuiva-ainepitoisuuksina.‭ ‬Säilörehussa on runsaasti vettä,‭ ‬joten sitä on tilavuusmitassa suurin osa lehmien ruokinta-annoksista.‭ ‬Sonni syö noin‭ ‬5-6‭ ‬kg väkirehua päivässä,‭ ‬kovatuottoinen lypsävä lehmä jopa‭ ‬15-16‭ ‬kg.‭ ‬Tietolähde:‭
‬Valio.

17.Kekäläinen, Hannele: Perinnemaisemat ja perinnebiotoopit. http://www.edu.fi/oppimateriaalit/kasvikulttuuri/artikkelit/18_perinnemaisemat.htm (21.1.2009)

18.Hakala, Harri ja Välimäki, Jari 2003: Ympäristön tila ja suojelu Suomessa. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.

19.Hall, Jenny ja Tolhurst, Iain 2007: Growing Green. Chelsea Green Publishing. Peltometsäviljelyä voi olla haastavaa toteuttaa salaojitetuilla pelloilla, mutta jäljellä oleville sarkapelloille viljelymenetelmä lienee helposti siirrettävissä.

20.Tuomisto, Hanna 2005: Biokaasun ja peltoenergian tuotannon ja käytön ympäristövaikutukset.
http://www.mmm.fi/attachments/5eWDKveQh/5AvnEch9m/Files/CurrentFile/Biokaasun_ja_peltoenergian_tuotannon_ja_kayton_ymparistovaikutukset.pdf
(21.1.2009)

21.Ecology Action: The need for grow biointensive. http://www.growbiointensive.org/grow_need.html (21.1.2009)

22.Ks. edellinen viite

23.Uuskallio, Toivo 1928: Maatalouspulma: kokeiltavaa käytäntöä maamiehille ja puutarhureille. Otava, Helsinki.

24.Jeavons, John 2006: How to Grow More Vegetables (And Fruits, Nuts, Berries, Grains, and Other Crops) Than You Ever Thought Possible on Less Land Than You Can Imagine. Ten Speed Press.

25.Bois Rameál Fragmenté (ranskankielinen tutkimuskanta): http://andre.emmanuel.free.fr/brf/index.php?UrlDest=articles (28.1.2009) Osa artikkeleista myös englanniksi:
http://www.crdi.ca/es/ev-28947-201-1-DO_TOPIC.html (28.1.2009)

26.Metsäpuutarha http://wiki.rihmasto.fi/Mets%C3%A4puutarha (21.1.2009)

27.Nordlund, Lasse ja Dorff, Maria 2008: Elämämme perusteista. Pohdintoja työstä, rahasta ja energiasta omavaraisen elämänkokemuksen valossa. Palladium kirjat. Tekstin aiempi versio luettavissa http://www.vaaris.org/no2/ (21.1.2009) Lasse Nordlundin menetelmät voidaan luokitella myös biointensiiviseksi viljelyksi. Viiden aarin viljelyala on hyvä lähtökohta omavaraisviljelylle, sillä yksi ihminen tuskin jaksaa pidemmän päälle hoitaa yli kymmentä aaria maata.

28.Holm, Jens 2001: Ruoka, ympäristö ja oikeudenmukaisuus. Eläinsuojeluliitto Animalia, Multiprint, Helsinki.